FANDOM


Vuosien 2007 ja 2008 välillä Hetalian luoja Hidekaz Himaruya antoi joillekin hahmoille ihmisnimet. Niitä ei kuitenkaan liiemmin ole hyödynnetty canonissa. Hidekaz mainitsi aiheesta taas blogipostissaan marraskuussa 2010, johon hän oli listannut fanien ehdottamia nimiä muille hahmoille, joista piti.

Alunperin nimet on kirjoitettu katakanalla, joten niiden latinalaiset kirjoitustavat ovat pitkälti fanien arvauksia.

NimetMuokkaa

Alankomaat Muokkaa

Himaruya listasi pitävänsä nimistä Tim, Govert, Abel ja Mogels Alankomaille

AmerikkaMuokkaa

Amerikan ihmisnimi on Alfred F. Jones (アルフレッド・F・ジョーンズ, Arufureddo F. Jōnzu). "Jones" on yksi Yhdysvaltojen suosituimmista sukunimistä. Nimi saattaa myös viitata toimintaelokuvasankari Indiana Jonesiin, sillä Amerikka on sanonut yhdeksi harrastuksekseen arkeologian.

AustraliaMuokkaa

Australian mahdollisia ihmisnimiä ovat Ralph, Christian, Kyle ja Jett.

Belgia Muokkaa

Himaruya on sanonut pitävänsä nimiä Laura, Emma, Anri tai Manon sopivina Belgialle.

EgyptiMuokkaa

Egyptin ihmisnimi on Gupta Muhammad Hassan. (グプタ・モハメッド・ハッサン, Guputa Mohameddo Hassan; Arabiaksi: غوبتا محمد حسن) Nimet Muhammad ja Hassan ovat yleisiä arabialaisia nimiä, mutta Gupta on oikeasti intialainen sukunimi. Arabian kielessä ei myöskään ole kunnollista "p"-kirjainta.

Englanti Muokkaa

Englannin ihmisnimi on Arthur Kirkland (アーサー・カークランド, Āsā Kākurando). Nimi Arthur saattaa viitata Sir Arthur Conan Doyleen, Sherlock Holmes -kirjojen tekijään, joka myös oli kuuluisa pakkomielteestään keijuihin. Se saattaa myös viitata legendan Kuningas Arthuriin.

Ad blocker interference detected!


Wikia is a free-to-use site that makes money from advertising. We have a modified experience for viewers using ad blockers

Wikia is not accessible if you’ve made further modifications. Remove the custom ad blocker rule(s) and the page will load as expected.

Ympäri Wikian verkkoa
Hae mainospaikkaa

Satunnainen wiki